Makkosen Jussi opastaa vesityötreeneissä.
Koulutusviikonloppua vietetään siis 30.-31.8. Paikkana on Välijoen Riistamiesten komea ja tilava kämppä saunarakennuksineen Välijoen varressa. Paikanpäälle voi tulla jo perjantaina, jolloin hiotaan suunnitelmia lauantain maastopäivälle ja kehutaan omia koiria.
Riistamiesten kämppä sijaitsee noin 30 kilometriä Rovaniemeltä Ranualle päin. Rovaniemeltä tultaessa kolme ja puoli kilometriä Kivitaipaleen jälkeen kääntyy oikealle "Välijoki". Tätä tietä ajetaan noin neljä kilometriä ja käännytään metsätielle kohti kämppää. Risteyksessä on opasviitta.
Sijainnin kartalla näet tästä.
Maastoryhmät starttaavat lauantaina klo 9.00 kämpän pihasta. Lauantai vietetään pienryhmissä maastossa ja iltasella puretaan päivän tapahtumat koira koiralta. Ainakin parissa ryhmässä koiralle on myös mahdollista laittaa UltraPointin koira GPS -panta, joten koiran touhuja voidaan seurata myös sen avulla ja päivän jälkiloki on mahdollista purkaa päivän päätteeksi. Omistaja saa luonnollisesti sen itselleen muistoksi. Illalla pohditaan myös porukalla koiran hakuun liittyviä asioita.
Kämpällä on mahdollista katsella eräaiheisia elokuvia, sillä kämpästä löytyy DVD-laitteisto. Ottakaa niitä siis mukaan. Omat tuotokset ovat myös toivottavia! Soittotaitoisia kitaristeja saa paikalle tulla myös. Laulutaidottomia solisteja löytynee riittävästi...
Ne, joilla sorsanpyynti polttelee pääsevät iltasella valtion maille metsästelemään edellyttäen että luvat yms. ovat kunnossa.
Viikonlopun hinta on 20 euroa/hlö. Jos paikalle tulee vain lauantaiksi, niin hinta on 10 euroa/hlö. Lapsille (alle 16 v.) hinta on puolet halvempi, eli 10/5 €. Hinta sisältää majoituksen ja saunan sekä aamupalan ja yhden lämpimän ruuan lauantaina. Ottakaa omat mieleiset pureskeltavat ja juomat mukaan!
Välijoen Riistamiesten kämppä on tilava rakennus, mutta varsinaisia yöpymispaikkoja siinä on vähän. Ottakaa siis mukaan omat makuupussit ja -alustat! Jos koiranne ei viihdy yötä autossa, niin sille olisi hyvä olla häkki sisätiloihin. Jokainen vastaa tietysti oman rekkunsa käytöksestä omalta osaltaan.
Myös luvistaan jokainen huolehtii itse. Muistattehan, että koiran irtipitoon tarvitaan metsästysoikeuden haltijan tai maanomistajan lupa. Edullisinta on hankkia Villipohjolalta vesilintulupa lauantaille. Rovaniemen alueella asuvat eivät lupaa tarvitse.
TERVETULOA KAIKILLE ILMOITTAUTUNEILLE!
Yhteydenotot numeroon 050 466 1466 tai petteri@saksanseisoja.com
Terveisin Petteri Nissinen