LaMaKan hallitus vuonna 2009


Puheenjohtaja:
Atte Miettunen
Pappilantie 11D
95220 Simoniemi
040-7193913
atte.miettunen@pp.inet.fi

Mitä haluaisit kertoa näistä koirista uusille ja tuleville kanakoiraharrastajille?
Kovin syvällä rintaäänellä en kanakoiran koulutuksesta pysty kertomaan, koska tähänastinen kokemukseni siitä rajoittuu yhden, kohta seitsemänvuotiaan, karkeakarvaisen saksanseisojan kouluttamiseen. Tässä kuitenkin muutamia mielestäni tärkeitä seikkoja uudelle/tulevalle kanakoiraharrastajalle.

Tutustu alan kirjallisuuteen jo ennen kuin pentu muuttaa kotiisi, näin saat hyvissä ajoin jonkinlaisen kuvan siitä mikä sinua mahdollisesti tulevaisuudessa odottaa.
Lähde rohkeasti mukaan vaikkapa Lamakan tai jonkun muun alueyhdistyksen tapahtumiin ja toimintaan. Alueyhdistysten tapahtumissa tapaat muita enemmän tai vähemmän kokeneita kanakoiraharrastajia. Heitä kuuntelemalla ja heiltä kysymällä saat lisää eväitä joita voit soveltaa oman koirasi koulutukseen.
Vie nuori koirasi usein maastoon ja tarjoa sille siten tilaisuuksia käsitellä riistaa ja mahdollisuus kehittyä aikanaan toimivaksi metsästyskoiraksi.
Osallistu koirasi kanssa KAER- kokeisiin ja näyttelyihin. Kaikista koirista ei tule valioita, ei tarvitse tullakaan eivätkä tittelit ja pränikät mielestäni saa edes olla se tärkein syy kokeisiin ja näyttelyihin osallistumiselle; KAER- kokeet ja näyttelyt ovat ainoat kanavat kerätä koiristamme puolueetonta tietoa kasvattajiemme käyttöön heidän tekemänsä tärkeän jalostustyön pohjaksi.
Ja vielä tärkein asia viimeiseksi: metsästä kanakoirasi kanssa. Metsästä mahdollisimman usein ja mahdollisimman monipuolista riistaa. Metsästystä varten kanakoirat on keksitty.


Petri Allen
Ahotie 25 A
96600 ROVANIEMI
Puh: 040 8651260
petri@reppukoira.com



Johanna Lepoaho
Karsimukantie 64
99800 IVALO
Puh: 040-7217236
johanna.lepoaho@inari.fi




Jarmo Katajamaa
Tahkotörmäntie 85
99800 IVALO
Puh: 040-593 1935
katajamaa@seitsenaukee.com

Mitä haluaisit kertoa näistä koirista uusille ja tuleville kanakoiraharrastajille?
Pyri koirasi parhaaksi kaveriksi, ole kriittisissä asioissa järkähtämättömän kova laumanjohtaja ja ”heikolla” hetkellä koirasi paras kaveri. Pyri aina valmistelemaan koulutustilanne niin että koiran onnistumisen mahdollisuus olisi mahdollisimman hyvä. Jos takkuaa, älä anna tuumaakaan periksi ja kun vihdoin homma tulee hoidettua, anna koirallesi ylenpalttisesti kehuja ja "kielareita" jottei sille jää epäselväksi miksi kannattaa onnistua.
Lähde ennakkoluulottomasti tutustumaan koetoimintaan, metsästyskokeessa pääset seuraamaan erilaisten koirien ja ohjaajien työskentelytapaa ja saat varmasti esimerkkejä mihin suuntaa kannattaa (tai ei kannata) omaa toimintaa kehittää.
Pohjosen mettästäjä ei saaliillaan leveile...


Jussi Järvinen
Könkääntie 150
99800 IVALO
Puh: 0400-891 771
jussi.jarvinen@konkaanvaara.com

Mitä haluaisit kertoa näistä koirista uusille ja tuleville kanakoiraharrastajille?
Itse hankin seisojan apuriksi itselleni metsästysreissuille, metsästyksen avuksi. Tuppasi lintuja jäämään maastoon niin sorsastuksen aikaan kuin maalinnustuksessakin. Ja näin intohimoisena pienpetopyytäjänä huomasin seisojasta olevan oiva apu hommaan. Eli käytän seisojia kaikkeen metsästykseen, mihin ne on jalostettu.

Mitään niin sanottua ”MOTTOA” minulla ei ole antaa. Mutta jahtimies tarvitsee koiran, joko kaverin koiran tai sitten oman koiran .Rodulla ei niinkään ole väliä, vaan teholla tehdä asia ja helpolla koulutettavuudella. Koiraa ei tulisi hankkia perheeseen jossa jahtipäivät jää vain muutamaan viikonloppuun syksyssä, semmoinen ei ole jahtimies. Luonnossa liikkuminen, metsästäminen on oltava elämän tapana silloin kun kunnon koiran aikoo hankkia. Jos jahtipäivät jäävät vähiin, olisi kenties parempi vaikka ostaa jostain jahti valmiina, kuin ostaa oma koira. On säälittävää nähdä koiria joilla olisi ominaisuuksia vaikka mihin, mutta kun kasvattaja on antanut kasvattinsa euroilla perheeseen, jossa koira ei pääse toteuttamaan viettejään.


Henri Markkanen
Ranuantie 485
95270 Ylikärppä
Puh: 0443503539
h.markkanen@suomi24.fi


Mari Miettunen
Puh. 040-5393285
mari.miettunen@pp.inet.fi


Koepäällikkö:
Teppo Sirkiä
Nuorgamintie 2530
99800 Ivalo
gsm: 040-5412156
thunturi@suomi24.fi

Mitä haluaisit kertoa näistä koirista uusille ja tuleville kanakoiraharrastajille?
Koiraharrastus antaa paljon jos siltä osaa ottaa.
Matkaan mahtuu niitä onnistumisia ja epäonnistumisia. Molemmista oppii ja on hyötyä seisojan kanssa pelatessa. Päivät kun eivät ole veljeksiä.
Jokaisesta seisojarodusta löytyy varmasti jokaiselle se sopiva. Jokaisesta rodusta löytyy varmasti niitä hyviä ominaisuuksia, eikä ole sitä yhtä ainoaa oikeaa rotua!
Mielestäni se on harrastuksen kannalta rikkaus, että meiltä löytyy näin monia rotuja.
Aloitteleva harrastaja kysele, osallistu ja ammenna tietoa kokeneemmilta! Lamakalaisilta niitä aina saat!
Koirasi on sinun paras metsästyskaverisi, kohtele sitä myös sen mukaisesti. Älä vaadi siltä asioita mihin sillä ei ole valmiuksia.
Järjestä koirallesi niitä metsästystilanteita ja mahdollisuuksia, että sillä olisi mahdollisuus tulla sinun parhaaksi metsästyskaveriksi.
Opettele lukemaan koiraasi kaikissa tilanteissa pennusta asti, se tulee helpottamaan sinua niin kotona, metsästyksessä kuin kokeissa!
Kaikista koirista ei tule käyttövalioita, kaikkien paukut kun ei siihen riitä ja se pitäisi muistaa. Mutta jos koirasi toimii metsällä niin että se tuottaa sinulle mielihyvää, onnistumisia ja saalista reppuun tulisi sen myös riittää! Metsästyskaveriksihan sen olet ottanut.
Lopuksi pilkettä silmäkulmaan ja huumoria metsälle ja kokeisiinkin! Ei tämä ole se maailman tärkein asia, harrastus muiden joukossa. Joku voisi sanoa että parasta mitä housut jalassa voi tehdä:)!



Sihteeri:
Tiina Turunen
Riistamiehentie 3-7 O
94600 KEMI
Puh. 040-7351825
sihteeri@lapinmannermaisetkanakoirat.com



Myyntisihteeri:
Minna Ruikka
Puh: 040-7298934
minna@aakkoset.fi



Webmaster:
Petri Allen
Ahotie 25 A
96600 ROVANIEMI
Puh: 040 8651260
petri@reppukoira.com


kuvat/49abd44317f09.jpg
Puheenjohtaja Atte Miettunen



kuvat/49abe8b81e5cb.jpg
Petri Allen



kuvat/47cd35050bbda.jpg
Johanna Lepoaho




kuvat/45e2bf014ee7c.jpg
Jarmo Katajamaa




kuvat/45e2bf4a8e865.jpg
Jussi Järvinen


kuvat/49abee84ae68e.jpg
Henri Markkanen



kuvat/47e264a87cb9c.jpg
Mari Miettunen


kuvat/49abee84b09aa.jpg
Teppo Sirkiä

kuvat/49abee84b230d.jpg
Tiina Turunen
kuvat/47c69d24ac6df.jpg
kuvat/42f75213db4d3.jpg
kuvat/42fba7a20ae78.jpg