Koulutusviikonloppu Välijoella 30.-31.8.2008

Välijoen Riistamiesten komealle kämpälle kerääntyi viikonloppuna runsas joukko lappilaisia kanakoiraharrastajia, pääasiassa Rovaniemen seudulta. Viikonloppu oli eräänlainen treenikauden loppuhuipennus kesän koulutusilloissa käyneille, pääosin nuorille koirille ja heidän omistajilleen. Uusien harrastajien ja nuorten koirien omistajien lisäksi paikalle oli tullut myös kokeneempaa kaartia ohjeistamaan tulokkaita ja jakamaan arvokasta kanakoiratietoutta. Innokkaimmat olivat tulleet kämpälle jo edeltävänä iltana suunnittelemaan seuraavan päivän koitoksia ja koeistumaan pihasaunan lauteita.

Aamupuuron ja kahvitteluiden jälkeen siirryttiin pihamaalle, jossa jakauduttiin kolmeen pienryhmään. Kun ryhmäjako ja alkubriiffaus oli saatu läpiviedyksi, hypättiin autoihin ja siirryttiin muutaman kilometrin päähän maastoon.

Päivän pääteemana oli tietysti seisojien koulutus ja arviointi rakentavassa hengessä. Maastossa edettiin kaer-kokeen tapaan yksi koira kerrallaan keulalla riistaa hakien ohjaajan ja "tuomarin" seuratessa koiran toimintaa. Vuoroaan odotteleva joukko asteli taka-alalla koirat kytkettyinä.

Olosuhteet olivat lauantaina kohdallaan. Tuuli puhalsi paikoin voimakkaastikin ja koirat (ne jotka homman hallitsivat) saivat vastatuulesta tehokkaasti infoa maalinnun mahdollisesta läsnäolosta. Maasto oli välillä hyvinkin peitteistä rääsikköä, joka vaikutti erittäin otolliselta kanalintuympäristöltä näin alkusyksylle. Kuten luonnossaliikkujat ja uutisia seuranneet ovat varmasti huomanneet, on kanalintujen poikastuotto ollut tänä kesänä kuitenkin hyvin kehnoa. Varsinaisia poikuuksia eivät maastoon jalkautuneet ryhmät tainneet kohdata lauantaina ensimmäistäkään, joskin riistakosketuksia toki syntyi ja erimerkkisiä metsäkanoja tuli bongattua liki kaikissa mahdollisissa muodoissaan.

Hienoa oli myös huomata, että mustikoita esiintyi Välijoen maisemissa erittäin suurikokoisina ja runsaslukuisina. Moni manailikin päivän mittaan ämpärien puuttumista, vaikka useampi litra sinistä marjaa taisi kadotakin kaksi- ja nelijalkaisten kanalintuharrastajien suihin.

Iltapäiväksi retkueet palasivat kämpälle, jossa valmistuikin maittava jauhelihakeitto ulkoilijoiden sisuksia lämmittämään. Aterian jälkeen osasto siirtyi muutaman kilometrin päähän Narkaus-Kämän Erän ampumaradalle, jossa Satu Mäkelä-Nummelan upean olympiakullan innoittamana porukka pääsi herkistämään trap-taitojaan näin kanalintujahtikauden kynnyksellä. Savikiekot tulivat maahan täydellä prosentilla, osa yhtenä, osa useampana kappaleena.

Ilta jatkui tukikohdassa koira- ja ohjaajakohtaisen palautteen jakamisella ja yleisellä, hengeltään erittäin rakentavalla keskustelulla lähinnä koirien koulutuksesta ja muista aiheeseen liittyvistä käytännön asioista. Audiovisuaalisesta viihdykkeestä vastasi Petri Allenin, kolmevuotiaasta Eppu-koirastaan, koostama “dokumentti”, josta yleisö piti silminnähden. Myös länsinaapurin riekonpyyntikulttuuria saatiin ihmetellä DVD -tallenteelta.

Välijoen Riistamiesten pihasauna todettiin yksissä tuumin erittäin hyvin toimivaksi. Kämppäkombinaation vieressä virtaavasta Välijoen koskesta erotettu ja padottu allas tarjosi raikkaat kylvyt, ja amme nimettiinkin miespuolisten pulahtajien toimesta osuvasti nuoruuslähteeksi. Yö oli erittäin kolea ja pohjoinen tähtitaivas aukesi komeasti täydessä loistossaan. Tähtikuvioiden bongaamisen jälkeen tuntui uni maittavan kämpässä hyvin, ja viettipä sisällä kolme seisojaakin yön sulassa sovussa keskenään. Viileään, mutta kirkkaaseen sunnuntaiaamuun herättiin virkeinä, tosin yksi tulokas taisi ihmetellä puoliääneen makuupussistaan kanakoiraväen erikoisen aikaisia heräämistottumuksia. Normaalisti kun sunnuntaisin sängyssä venytään ainakin yhdeksään ja saunaillan jälkeen mielellään puolille päivin.

Osa porukasta jäi vielä sunnuntaiksi pienelle maastolenkille muiden lähtiessä kotimatkalle taas monta kokemusta rikkaampana ja entisestään viisastuneena.

Kesän antia tulokkaiden näkövinkkelistä

Pitkäaikainen haaveemme seisovan lintukoiran omistajana toteutui helmikuun lopussa, kun kotiimme muutti juuri luovutusikäinen unkarinvizslan urospentu kaukaa etelästä, Nurmijärveltä. Koira kotiutui hämmästyttävän nopeasti, eikä tarpeitakaan ilmestynyt sisätiloihin kun muutaman satunnaisen kerran. Myös uusiin isäntiin leimautuminen tapahtui yllättävän nopeasti, eikä lajitovereiden tai kasvattajan luo vinguttu yhtenäkään yönä.

Jo ennen koiran kotiutumista tuli kahlattua muutamia alan maineikkainakin pidettyjä painoteoksia ainakin osittain läpi ja sivu sivulta tulin vakuuttuneemmaksi siitä, että olemme astumassa mielenkiintoiseen, mutta mielettömästi töitä vaativaan maailmaan. En tiedä, onko joidenkin teosten määrä pelotella lintukoiraa harkitsevan pois lajin parista jo ennen alkua, mutta jotenkin “luulot pois” meininki muutamista niteistä jäi mieleen. Asiat esitetään usein hyvin mustavalkoisesti ja kirjoittaja unohtaa monesti mainita, että kyseessä saattaa olla vain kirjoittajan oma mielipide koulutukseen liittyvistä asioista. Toki teoksista jäi monia hyvin tärkeitäkin juttuja takaraivoon ja monia opusten ohjeita on tullut noudatettua käytännössäkin, mutta siitä huolimatta liittyminen alan harrastajien (tässä tapauksessa LaMaKa:n) piiriin ja käytännön ympäristöön on avannut harrastuksen saloja enemmän kuin mikään kanakoiran koulutusopuksista.

Kuluneena kesänä vietettiin Nissisen Petterin johdolla torstai-iltoja koulutuksen merkeissä Rovaniemellä, Toramon ampumaradan läheisyydessä. Kovin montaa kertaa emme tilaisuuksiin muilta kesän kiireiltämme ehtineet, mutta nuo vähäisetkin käyntikerrat osoittautuivat todella hyödyllisiksi ja informatiivisiksi. Oli hienoa tavata muita alan harrastajia, ja ennen kaikkea nähdä, miten jo asiansa osaavat koirat toimivat, ja kuinka niitä ohjataan. Petterin näyttämät damin maaltanoudot Veetin suorittamina olivat upeaa katseltavaa nuoren koiran omistajan silmin, puhumattakaan Makkosen Jussin vetämistä vesityörasteista äkkisyvän jänkälammen rantamilla. Myös Ruikan Mintun näyttelyharjoituksista oli todella suuri apu näyttelydebyyttiinsä valmistautuneille Aku-vizslalle ja meidän talouden näyttelyvastaavalle, Elinalle. Torniosta oli muuten kotiin tuomisina KP ja ROP Pentu, tosin Aku oli rotunsa ainoa edustaja paikalla.

Ensimmäinen koirakesämme sai arvoisensa päätöksen viime lauantaina, kun päästiin ensi kertaa tositoimiin Välijoen metsissä. Puitteet olivat koulutuspäivillä loistavat. Petri Allenin toimiessa "tuomarina" starttasimme aamulla metsään ja saimme tuntumaa tulevien kanakoirakokeiden käytäntöihin. Vielä ei kahdeksankuisen Akun haku ole auennut, vaan koira pyörii uskollisesti isäntänsä jaloissa. Peitteisessä maastossa etäisyydet pysyivät erityisen lyhyinä, ja jo muutaman metrin mittaisen spurtin jälkeen Aku pysähtyi katselemaan, tuleeko se ukko perässä. No, eipähän ainakaan karkaamisesta ole pelkoa!

Oman koiran vielä ottaessa haparoivia ensiaskelia riistanhaun ja -seisomisen ihmeellisessä maailmassa oli kuitenkin upeaa seurata omassa ryhmässä esimerkiksi voittajaluokan Arwon ja Markun työskentelyä. Myös Allenin Petrin filmitähti Eppu esitti komeita otteita, Pirkon Wissy (tai paremminkin "tuomari-Petri") päräytti teerikaksikon siiville ja Hannun Bella puolestaan näytti, että kyllä nuoresta seisojasta on jäniskoiraksikin, ja vieläpä tottelevaiseksi sellaiseksi.

Illalla kämpässä käytiin päivän tapahtumat läpi ja pohdittiin ratkaisuja ongelmiin hyvässä hengessä. Mukava oli huomata, että tulokkaat saavat esittää ihan kuinka tyhmiä kysymyksiä tahansa, aina tulee asiallisia vastauksia ja syntyy jopa keskustelua!
Kanakoiratohtorit määräsivät yksissä tuumin meille reseptillä ison kuurin metsää, mitä aiomme kyllä nauttia tulevana syksynä antaumuksella, kun isäntäkin alkaa vähitellen kuntoutua sairaslomaltaan pelikuntoon. Maastossa varmasti liikutaan ja pyritään tekemään tulevasta työskentely-ympäristöstä koiralle mahdollisimman tuttua. Ja jos vähäisiä metsäkanakantoja tulee verotettua tänä syksynä, taitaa se tapahtua pompusta tai pilkkuseiskalla latvasta, Akun viettäessä siestapäivää kotosalla. Noutohommien treenaus puolestaan on jo hyvässä vauhdissa, ja Petterin kesällä antamasta ekologisen damin teko-ohjeesta itse sovellettu metsonpyrstö-dami on ollut kovassa käytössä. Jopa kainaloita myöten kahlaten dami on muutamaan otteeseen jo mökkirannan hyisestä järvivedestäkin noudettu (siis koiran toimesta), vaikkakin todellinen uintireissu taisi jäädä odottelemaan ensikesää.
Kirjoja lueskellen ja teoriaa päntäten voi (toiset) oppia vaikka mitä, mutta ainakin meidän tapauksessa parhaiten puree toisten harrastajien (niin asiantuntijoiden kuin muiden aloittelijoidenkin) kanssa kasvotusten tapahtuva ajatustenvaihto ja käytännön harjoittelu.

Edellä mainituista ei kuitenkaan tulisi mitään ilman loistavista tyypeistä koostuvaa porukkaa ja hyvää ryhmähenkeä, joita LaMaKa:n ringissä tuntuu kaikkia noita piisaavan. Ja mikä tärkeintä, tulokkaat tuntevat olonsa erittäin tervetulleiksi vanhojen partojen joukkoon.

Mainittakoon muuten myös, että viikonlopun annista intoutuneena myös nykyinen näyttelyvastaavamme on lupautunut käymään metsästyskortin jo ensi kesänä, joten tulevaisuudessa taitaa tittelit vaihtaa omistajaa: allekirjoittanut alkaa sipsuttaa näyttelykehässä tuomarille nätisti hymyillen kun taas emäntää alkaa syksyn tullen sitoa varsikenkää jalkaansa ja työntää lenkkimakkaraa reppuun.

Näin muuten viime yönä unta, että Aku seisoi tyylikkäästi kahta koppeloa keskellä soratietä ja pääsin hirttämään ne molemmat.

Tavataan taas tulevissa kinkereissä. Hyvää pyyntisyksyä kaikille lamakalaisille!

Olli Autonen (+ Elina ja Aku)