Untitled Document kuvat/42fc3769e29e9.jpg
Pöytäkirjat 2006


HALLITUKSEN PUHELINKOKOUS
28. joulukuuta 2006 klo 20.00

Paikalla:
Makkonen Juhani
Järvinen Jussi
Katajamaa Jarmo
Ruikka Minna
Huttunen Inga

1. Varapuheenjohtaja Minna Ruikka avasi kokouksen ja hänet valittiin kokouksen puheenjohtajaksi sekä sihteeriksi Inga Huttunen.

2. Esityslistaan lisättiin kaksi uutta kohtaa: puheenjohtajan eroanomus kohdaksi 3 sekä Ari Järvenpään tarjous koepalkinnoista jaettavista pinsseistä kohdaksi 12.

3. Puheenjohtaja Marko Koivula on kirjallisesti anonut eroa LaMaKa:n puheenjohtajan tehtävistä sekä ilmoittanut eroavansa samalla myös LaMaKa:n jäsenyydestä.
Hallitus hyväksyi puheenjohtajan eron sekä eron jäsenyydestä.

4. Kesäpäivien 2007 pitopaikaksi ehdotettiin Pessalompolossa sijaitsevaa Jupon Erän ampumaurheilukeskusta.
Esitys hyväksyttiin yksimielisesti ja ajaksi päätettiin 7.-8. heinäkuuta 2007 samalla järjestetään perinteisesti vesityökokeet. Koepäällikkö Pekka Isojärvi hoitaa koejärjestelyt.
Jupon Erän ampumaurheilukeskuksessa järjestetään tulevana kesänä SM-ampumakilpailut johon kaivataan talkooporukkaa.
Hallitus päätti, että LaMaKa:sta kerätään talkooväkeä ja siitä ilmoitetaan LaMaKan nettisivuilla.

5. Hallitus kokoontuu seuraavan kerran 24. helmikuuta 2007 klo 15.00 Rovaniemellä, paikka on vielä avoin.

6. Vuosikokous pidetään 24. helmikuuta 2007 klo 16.00 Rovaniemellä, paikka on vielä avoin. Tarjouksia kokouspaikaksi kyselee Makkonen Juhani ja Huttunen Inga. Järvinen Jussi avustaa illallisen suunnittelussa ja tarjouspyynnön laatimisessa. Jotta vuosikokoukseen saataisiin jäsenistöä edellisvuosia enemmän, päätettiin illallinen tarjota kaikille osallistujille. Lisäksi ohjelmaan kuuluu kuvasarjan katsominen LaMaKa:n tapahtumista vuodelta 2006 sekä kokeissa menestyneiden koirakoiden muistaminen.
Illallisesta johtuen vuoden 2007 vuosikokoukseen ilmoittaudutaan sihteerille, Inga Huttuselle, ja siitä laitetaan LaMaKa:n sivuille tietoa.

7. Yhdistyksen tilisaldo on 5500-6000 euroa. Tarkkaa summaa ei saatu, koska sihteerillä ei ollut tiliotteita kokouksessa. Varapuheenjohtaja ei myöskään ollut vielä saanut tilinkäyttöön oikeuttavia papereita entiseltä puheenjohtajalta. Hallitus totesi kuitenkin talouden olevan kunnossa ja luottavansa sihteerin ilmoittamaan summaan.

8. Yhdistyksen tiedotusta yritetään saada paremmalle tolalle ja tähän tehtävään yritetään löytää jäsenistöstä sopivaa henkilöä. Hallitus pyysi Järvisen Jussia kysymään Susanna Järvistä tähän tehtävään. Vastaus saataneen vuosikokoukseen mennessä.

9. Jäsenistöön kuuluva Tiina Turunen on lähestynyt LaMaKa:a kirjanpitotarjouksella.
Hallitus päätti pyytää Turusen tilitoimistolta yksityiskohtaisemman kirjanpitotarjouksen joka saataneen vuosikokoukseen mennessä.

10. LaMaKa:n tuotteet pidetään jatkossakin yhdenmukaisina ja myynti jatkuu varastojen tyhjennyttyä Scancapin liiketiloissa. Ensin otetaan kuitenkin selville kustannukset ja käytännön toiminta niin tuotteiden kuin myynnin ja nettimyynnin osalta. Päivi Karkkolaa (ent. Kettunen) informoidaan asiasta ja hän selvittää edellä mainitut kohdat hallituksen seuraavaan kokoukseen mennessä.

11. Kannettavan tietokoneen hankintaa yhdistykselle ei kannatettu. Jäsenrekisterin ongelmia yritetään ratkaista tietokoneammattilaisten kanssa ja Inga Huttunen ottaa asian hoitaakseen. Ratkaisut nykyisen rekisterin suhteen tehdään seuraavassa hallituksen kokouksessa kun tiedetään ongelmista tarkemmin ja muista vaihtoehdoista.

12. Ari Järvenpää on lähettänyt hallituksen jäsenille sähköpostin kautta mallit koepalkittujen koirakoiden pinsseistä. Jarmo Katajamaa kertoi idean taustoista ja millä periaatteella pinssit jaettaisiin.
Hallitus päätti seuraavaa: Järvinen Jussi, Katajamaa Jarmo ja Järvenpää Ari kokoontuvat ja tarjous otetaan 2,5-3 cm leveästä pinssistä ja kyseessä on ohuempi malli. Pinnoitteena ei tulisi olemaan oikeaa jalometallia vaan väriltään palkintoon sopivaa materiaalia. Kaikkien luokkien pinssit ovat samankokoisia.

13. Muut asiat
Vuoden Tulokas- ja Vuoden Koekoira-palkinnot jaetaan vuosikokouksessa ja palkinnon saajat selvitetään seuraavaan hallituksen kokoukseen mennessä.
Vuosikokouksessa otetaan esille vuosittain jaettavien palkintojen paras ajankohta ja kysytään jäsenistöltä mielipidettä.
Uudet jäsenet hallitukseen erovuoroisten Inga Huttusen ja Minna Ruikan sekä jo eronneiden Marko Koivulan ja Raine Kursun tilalle. Jarmo Katajamaa ehdotti, että tilalle yritetään etsiä nuorta ja virkeää porukkaa. Inga Huttunen ehdotti, että suostumukset kysytään etukäteen ja ympäri Lapin lääniä.
Molemmat ehdotukset hyväksyttiin.
Yhdistyksen asioita päätettiin myös delegoida tarvittaessa jäsenistölle, jotta kaikki tehtävät eivät kasaudu hallitukselle ja muutamalle ihmiselle.

14. Kokous päätettiin klo 21.10.



HALLITUKSEN PUHELINKOKOUS

Tiistaina 17.1.2006 klo 19.00 - 19.55

Läsnä:
Veijo Toimela puheenjohtaja
Minna Ruikka varapuheenjohtaja
Miia Hiltunen sihteeri
Juha Järvinen
Jarmo Katajamaa
Juhani Makkonen

1 Kokouksen avaus
Puheenjohtaja Veijo Toimela avasi kokouksen klo 19.00.

2 Läsnäolijoiden toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Puheenjohtaja Veijo Toimela totesi kokouksen laillisesti
koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3 Pöytäkirjan tarkastajat ja sihteeri
Veijo Toimela valittiin kokouksen puheenjohtajaksi ja Miia
Hiltunen kokouksen sihteeriksi. Minna Ruikka ja Jarmo
Katajamaa valittiin pöytäkirjantarkastajiksi.

4 Vuosikokouksen ajankohta ja paikka. Vuosikokouksessa tehtävät henkilövalinnat.
Päätettiin, että vuosikokous pidetään lauantaina 25.2.2006
Rovaniemellä klo 16. Hallitus kokoontuu klo 15. Minna
Ruikka pyytää tarjoukset eri paikoista ja tekee päätöksen
niiden perusteella.
Veijo Toimela ilmoitti, ettei jatka enää puheenjohtaja, ja
hänen tilalleen täytyy miettiä uusi henkilö. Samoin Miia
Hiltunen ilmoitti, ettei jatka sihteerinä, ja ehdotti tilalleen
Inga Huttusta Sodankylästä. Inga on ilmoittanut olevansa
käytettävissä ja hallituksella ei ole ko. muutosta vastaan
mitään. Myös myyntisihteeri Mari Hiltula on ilmoittanut,
ettei jatka tehtävässään, ja ehdotti tilalleen Päivi Kettusta
Torniosta. Päivi on ilmoittanut olevansa käytettävissä ja
hallituksella ei ole ko. muutosta vastaan mitään.

5 Kirjanpitopalvelut.
Päätettiin, että Juha Järvinen kysyy Kari Meriläistä Kuivaniemeltä tekemään LaMaKan kirjanpidon vuodelta 2005. Jos Kari kieltäytyy, teetetään kirjanpito Sodankylässä Tilitoimisto Vanhatalolla, joka on ilmoittanut veloittavansa tehtävästä 300 €.

6 Jäsenrekisteriohjelma.
Miia Hiltunen esitteli WebMedian tekemää Jäseri-jäsenrekisteriohjelmaa ja kertoi sen eduista ja ominaisuuksista verrattuna entiseen ohjelmaan, johon ei ole päivitys mahdollisuutta. Hallitus puolsi ohjelman hankkimista, koska se tulee helpottamaan sihteerin tehtäviä jatkossa, ja antoi Miialle valtuudet hankkia ohjelman.

7 Ykköspalkitut ja palkinnot.
Päätettiin, että vuoden 2005 ykköspalkitut saavat muistoksi pytyn ja niiden hankkimisen hoitaa Juhani Makkonen. Päätettiin, että vuosikokous päättää, mikä esine on jatkossa palkintona.

8 Juhlavuosi: LaMaKa 10 v.
Esitettiin, että kerättäisiin alusta asti mukana olleilta jäseniltä tiedot yhdistyksen historiasta. Esitettiin, että loppukaudesta pidettäisiin vuosijuhlat, joiden yhteyteen voitaisiin järjestää KAER-kokeet. Päätettiin, että uusi hallitus päättää asiasta.

9 Muut asiat.
Hallituksesta ovat erovuorossa Juhani Makkonen ja Jarmo Katajamaa. Juhani Makkonen ilmoitti, ettei ole enää käytettävissä jatkamaan tehtävässä. Jarmo Katajamaa ilmoitti olevansa käytettävissä ellei muita halukkaita tehtävään ole.
LaMaKa on antanut suostumuksensa siihen, että järjestäisi Riistakoira-tapahtuman joka kolmas vuosi. Jos yhdistys on jostain syystä estynyt järjestämään tapahtuman, ei sille aiheudu tästä sanktioita.

10 Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja Veijo Toimela päätti kokouksen klo 19:55.




Lapin Mannermaiset Kanakoirat ry.

Hallituksen järjestäytymiskokous 25. helmikuuta 2006 Hotelli Vaakuna klo 18.30

Paikalla:
Marko Koivula
Minna Ruikka
Jussi Järvinen
Jarmo Katajamaa
Juhani Makkonen
Inga Huttunen
Miia Hiltunen

1. Uusi puheenjohtaja, Marko Koivula, avasi kokouksen ja totesi sen päätösvaltaiseksi.

2. Varapuheenjohtajana jatkaa Minna Ruikka joka jatkaa myös webmasterina.

3. Uudeksi sihteeriksi valittiin Inga Huttunen joka toimii myös rahastonhoitajana.

4. Koepäällikkönä toimii edelleen Pekka Isojärvi.

5. Myyntisihteeriksi valittiin Päivi Kettunen. Myyntisihteerin tehtäväksi jää jatkossa hommata vuosikokouksessa jaettavat pokaalit ja palkinnot.

6. LaMaKa jakaa seuraavassa vuosikokouksessa palkinnot kaikille tuloksen saavuttaneille koirakoille, mutta palkitseminen edellyttää koiranomistajan/-ohjaajan ilmoituksen saavutuksista postitse tai sähköpostin kautta. Palkintoina tullaan käyttämään LaMaKa:n pinssiä, kunniakirjaa ja pokaalia palkinnosta riippuen.

7. Kirjanpitäjäksi valittiin Tilitieto Vanhala Oy Sodankylästä.

8. Pekka Isojärvi selvittää Saksanseisojakerho ry:stä, minä vuonna Suomella on järjestelyvastuu PM-kisoista.

9. Koirien koulutusta elvytetään toiminta-alueella seuraavasti: Rovaseudulla Marko Koivula, Minna Ruikka ja Juhani Makkonen sekä Kemi-Tornio alueelle vetäjiksi kysytään Kari Junttia ja Ari Paasosta.

10. Sihteeri ottaa selvää Sampo- ja Osuuspankin tilitysten yhteistyöstä. Palvelun myötä tilitykset näkyisivät reaaliajassa jäsenrekisterissä. Samalla kysytään onko kyseinen palvelu jo olemassa Osuuspankissa, jotta yhdistyksen tiliä ei tarvitsisi siirtää Sampo-pankkiin.

11. Myyntisihteeri pyytää tarjouksia turvalakeista, jotka tulisivat yleiseen myyntiin.

12. Rovaniemen Erämessuille laitetaan edustus, mikäli löytyy kiinnostusta ja talkooväkeä. Puheenjohtaja ottaa selvää mahdollisesta messupaketista.

13. Kokous päätettiin klo 19.05

kuvat/44203df5ee83f.jpg
kuvat/44203df604c27.jpg
kuvat/44203df60639a.jpg
kuvat/44203df60774e.jpg
kuvat/44203df608ca0.jpg
kuvat/44203df60a02c.jpg
kuvat/44203df60b5d5.jpg
kuvat/44203df60cb6e.jpg
kuvat/44203df60e0e3.jpg
kuvat/44203df60f436.jpg
kuvat/44203df6107c3.jpg
kuvat/44203df611f55.jpg