1§ Kokous avattiin klo 14.02.
2§ Kokousvirkailijoiden valinta
a) Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Juhani Makkonen.
b) Sihteeriksi valittiin Susanna Järvinen.
c) Pöytäkirjan tarkastajaksi valittiin Antti Aholainen ja Mika Vaari.
d) Ääntenlaskijoiksi valittiin Antti Aholainen ja Mika Vaari.
3§ Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
4§ Kokouksen työjärjestys hyväksyttiin.
5§ Vuoden 2009 tilit
a) Tiina Turunen esitteli vuoden 2009 tilinpäätöksen, joka hyväksyttiin.
b) Atte Miettunen esitteli vuosikertomuksen 2009, johon lisättiin sivulle 3 kahden koirakon paikkakunnat. Tämän jälkeen hyväksyttiin.
c) Tiina Turunen esitteli tilintarkastajan lausunnon.
6§ Tilit vahvistettiin ja hallitukselle ja muille tilivelvollisille myönnettiin vastuuvapaus vuoden 2009 tileistä.
7§ a) Atte Miettunen esitteli toimintasuunnitelman vuodelle 2010. Hyväksyttiin.
b) Atte Miettunen esitteli tulo- ja menoarvion vuodelle 2010. Muutettiin kulukorvauksen saajaksi Kulut-kohdasta myyntisihteeri sihteeriksi. Hyväksyttiin. Hallituksen esitys kulujen hallinnasta sekä tapahtumien järjestämisohje (liitteenä) hyväksyttiin.
c) Jäsenmaksut säilytettiin muuttumattomina, eli varsinainen jäsen 15€, perhejäsen 10€, ainaisjäsen 150€.
8§ Hallituksen toimihenkilöiden valinta
a) Hallituksen puheenjohtajaksi vuosille 2010-2012 valittiin yksimielisesti Atte Miettunen Simosta.
b) Hallituksen erovuoroisten jäsenten Mari Miettusen ja Henri Markkasen tilalle valittiin vuosille 2010-2012 Timo Koistila Kemistä, ja Henri Markkanen Simosta jatkaa.
c) Hallituksen varajäseniksi vuodeksi 2010 valittiin Susanna Järvinen Ivalosta ja Ville Arola Simosta.
9§ Tilintarkastajaksi valittiin jatkamaan Tilitoimisto Turunen. Varamiehiä ei tarvitse valita koska kyseessä on tilitoimisto eikä yksittäinen henkilö.
10§ Muut asiat
10.1§ Uudet säännöt on hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa. Ne otetaan käyttöön.
10.2§ Koepäälliköksi valittiin jatkamaan Teppo Sirkiä, kuitenkin niin että jos halukas ehdokas löytyy niin Teppo Sirkiä on valmis tehtävästä luopumaan. Hallitus voi valita tehtävään uuden henkilön.
10.3§ Myyntisihteerin valinta. Minna Ruikka on ilmoittanut ettei jatka tehtävässä. Päätettiin että hallitus käy läpi tällä hetkellä varastossa olevan myyntitavaran ja valitsee uuden myyntisihteerin.
10.4§ Hyväksyttiin hallituksen esitys KAER-maksujen korotuksesta. Esityksen mukaan maksut ovat kaudesta 2010 alkaen:
- Lamakan jäsenet NUO 25/AVO30/VOI 35
- muut NUO30/AVO35/VOI40
Vesi- ja jälkityömaksut säilyvät ennallaan.
10.5§ Saksanseisojakerho ry on pyytänyt LaMaKalta esityksiä uusiksi aluekouluttajiksi Lapin alueella. Päätettiin ehdottaa Timo Koistilaa (Kemi-Tornio alue) ja Petri Allenia (Rovaniemi).
11§ Muut esille tulevat asiat
- Keskusteltiin Pohjoiskalotin Mestaruuskisasta. Asiasta tiedotetaan jäsenistöä LaMaKan sivuilla sekä jäsenkirjeessä.
- Keskusteltiin Lapin piirin metsäkanalintujen metsästysajoista. Jäsenistö on huolissaan suunnitelluista rauhoitusajoista, sillä kannan noususta on selviä merkkejä. Keskusteltiin kannanoton laatimisesta ja lähettämisestä riistanhoitopiiriin.
- Keskusteltiin tulevasta Saksanseisojakerho ry:n vuosikokouksesta ja henkilövalinnoista. Toivotaan jäsenistöltä osanottoa kokoukseen, ja niiltä ketkä eivät paikalle pääse, valtakirjoja toivotaan lähtijöille.
12§ Kiertopalkintojen jako
Vuoden tulokas 2009: Mika Vaari, Enontekiö ja kkss Rikurovan Ulpu
Vuoden koekoira 2009: Kari Kilpimaa, Savukoski ja kkss Vintiläntuuli BR Bertta
13§ Pienpetokilpailun palkintojenjako
Pienpetokilpailun voittaja Sami Lappi, Ivalo, sai lahjakortin sekä kunniakirjan. Muut osallistuneet saivat kunniakirjat, sekä osallistuneiden kesken arvottiin palkintoja.
14§ Kokous päätettiin klo 15.30
Juhani Makkonen Susanna Järvinen
puheenjohtaja sihteeri
Antti Aholainen Mika Vaari
pöytäkirjan tarkastaja pöytäkirjan tarkastaja